Tulen usein aamulla reilusti ennen avaamisaikaa töihin tehdäkseni muita hommia kuin asiakaspalvelua. (totta se on, meidän tehtäviimme kuuluu myös mm. tilauksia, varastonhoitoa yms) Eräänä aamuna olin puolipimeässä myymälässä 20 minuuttia ennen avaamisaikaa tekemässä juuri näitä muita hommia. Kuulin koputuksen myymälän ovelta ja huomasin reilusti yli keski-ikäisen asiakkaan tihrustelevan lasin läpi sisälle. Kävelin ovelle, ja sanoin asiakkaalle "voitteko odottaa vielä, avaamme myymälämme 20 minuutin kuluttua". Asiakas yritti ensin päästä ovenraosta sisälle (kas ettei taklannut mua sivuun), mutta pyysin häntä uudelleen odottamaan. Laitoin oven kiinni ja menin takaisin pimeään myymälään.

Ikävä kyllä en tässä tilanteessa muistanut, että varastomme ovi on auki. Varaston ovea ei käytä muut kuin henkilökuntamme ja tavarantoimittajamme. No tämä asiakashan oli niin ketterä, että kiersi koko talon ja livahti varaston ovesta sisään.

Täytyy myöntää että oli vähällä ettei hypännyt sydän rinnasta, kun näpytellessäni tietokoneella kuului vierestäni yhtäkkiä kuuluvasti "NO MÄÄ OON NY TÄÄLLÄ"

Ei siinä auttanu kun laittaa valot päälle, kassa auki ja hoitaa asiakkaan Ilmeisen Kiireinen Asia. Muisti vielä kitistäkin, kuinka olen tullut myöhään töihin. Eipä käsittänyt ollenkaan, että ovessa oleva lappu "olemme avoinna..." perustuu kellonaikoihin ja jos mainostamme avaavamme yhdeksältä, me todella avaamme yhdeksältä.

Toiset ne vaan elää vähän eri aikavyöhykkeellä.