Ollessani yksin myymälässä vanha hienostorouva kävelee sisään minkit turkissaan vinkuen. Tervehdin, hän ei tervehdi takaisin. Tästä päättelen että rouva ei halua tänään palvelua. Jatkan omia töitäni ja annan rouvan katsella rauhassa.

Hän etsii selvästi jotain. Katse hapuilee nurkasta nurkkaan mutta ei löydä.

Asiakas: Eikö täällä ole yhtään miesmyyjää?

Aspaneiti: Ei ole tällä hetkellä, voisinko minä olla avuksi?

*Minkkimamselli miettii asiaa hetken ja huokailee tuskastuneesti* Katalasta takaiskusta huolimatta hän päättää kuitenkin ottaa asiansa esille.

Asiakas: Tämä tuote on viallinen

Aspaneiti: *tutkii tuotetta* Varmasti. Tässähän on silminnähtävä kolhu. Onko tämä pudonnut tai kolhaistu johonkin?

Asiakas: *ääntään korottaen* Ei varmasti ole! MINÄ en ole sille tehnyt mitään! Se ei vaan toimi! Tahdon uuden laitteen!

Aspaneiti: Valitettavasti en sitä voi antaa. Voinhan tämän lähettää toki huoltoomme, mutta pahoin pelkään että huoltokin tämän selvän mekaanisen vaurion havaitsee, valmistajan antama rajoitettu takuu päättyy ja kustannukset menevät sitten asiakkaan pussista.

Asiakas: MINÄ en ole tehnyt sille mitään! Vaadin uuden tuotteen tilalle NYT!

Käymme pitkään kädenvääntöä asiasta toistellen samanlaisia lauseita.

Asiakas: MINÄ en asioi tälläisissä asioissa osaamattoman palkollisen kanssa. Vaadin puhua myymäläpäällikön kanssa!

Aspaneiti: Hyvä rouva, te juuri puhutte myymäläpäällikön kanssa.

(valhe oli sen verran valkoinen, että olen tällä(kin) hetkellä vain sijainen. Antakaa se minulle anteeksi.)

Asiakas tuhahtaa kerran ja poistuu liikkeestä minkit kiljuen. Harmittavaa, etten voinut olla avuksi.